Elämä on pysähtelyä

ONNISTUNUT LAIHDUTUS

Isäukko oli päässyt repsahtamaan. Paino oli jotakin satumaista. Joitakin elämänvaiheita lukuun ottamatta isäukon paino oli yleensä pysynyt, hänen hyvän olonsa kannalta, sopivissa lukemissa.

Uusi työpaikka vei isäukon kauas kotoa. Työ oli haasteellista, eikä isäukko ehtinyt kunnolla paneutua terveelliseen ateriointiin. Aamulla oli kiire töihin. Piti syödä nopeasti, istuutumatta jääkaapin edessä. 

Hiukset, nekin olivat ruokailun jäädessä elämässä kaikkein vähimmälle, muuttuneet isäukolla elottomiksi ja hankaliksi laittaa. Niiden ja muun ulkoasun kuntoon saattaminen kesti siinä määrin kauan, ettei aamupalalle jäänyt kuin muutama minuutti.     

Lounaaksi isäukko otti yleensä jotakin edellisinä päivinä hankittua. -Kunhan se oli vielä syötäväksi kelpaavaa, eikä samaa kuin aamulla, isäukko sanoi. Ruokatauon aikana hänellä tuli pisteltyä mukana olevat einekset kiireessä suuhun lämmittämättöminä suoraan eväsrasiasta.

Haastavaa on valita sillä kertaa se houkuttelevin.

Illansuussa kun työtehtävät alkoivat vihdoin olla pulkassa, isäukon olisi pitänyt alkaa miettiä ruokakaappinsa täyttöä. Taka-alalle kuitenkin jäi ajatus monipuolisesta terveellisestä alkuillan ateriasta.   

Kaupasta mukaan lähti pääasiassa kaikenlaista pika-ateriaa ja valmisruokaa. Perjantai-illan isäukko pyhitti palautumiselle. Sen kruunasi iso suklaalevy.

Viikonlopuksi tarkoitettu herkutteluhetki muuttui isäukolla syksyn mittaan päivittäiseksi. Huomaamatta. Nälkäinen jaksaa huonosti pitkän työpäivän jälkeen vastustaa myymälöiden tunteisiin vetoavia makeismainoksia. Sillä verukkeella isäukkokin perusteli herkkujen lastaamista ostoskärryyn. 

Isäukolla töitä riitti. Illaksi hänellä oli ollut tapana ottaa iltakahveja varten muutama pulla paperipussiin. Isäukko halusi kohteliasuussyistä varata kahvileipää myös ylitöissä oleville työkavereilleen. Mikäli ketään muita ei ollut paikalla, ja usein niin oli, jottei purtavia tarvinnut heittää hukkaan, isäukko pisteli kaiken omaan poskeensa. Ja lihoi lihomistaan.

Viihtyäkseen ei tarvitse tuntea ketään.

Painon nousun ollessa isäukolla pahimmillaan rutiineihin ei hänellä kuulunut sen kummemmin monipuolinen ruokailu kuin säännöllinen liikuntakaan. Sen sijaan makeasta pitäville tarkoitetut konditoriat, lasivitriineineen, jotka olivat täynnä toinen toistaan värikkäämpiä ja muhevampia leivoksia ja piirakoita, vetivät häntä puoleensa.     

Harvemmin, tuskin koskaan, isäukolla oli ollut intoa tutustua ravitsemuksellisesti oikeaoppisiin ruokaresepteihin erilasten luomusten kotona kokkausta varten.

Parempi on syödä hyvin kerran viikossa kuin jättää sekin mahdollisuus käyttämättä.

Keripukki seuraa ruokavaliota, josta puuttuu c-vitamiini. Sen saamiseksi vaaditaan useamman vuoden vajaus ja yksipuolinen ruokavalio. Vaikka isäukon ruokavalio oli yksipuolinen, joskus hän sentään täydensi sitä.

Työskentelypaikkakunnan huoltamolla isäukko kävi joskus syömässä, koska piti tankata auto. Huoltamon ruokalasta löytyi buffet pöytä salaatteineen, lämpimine ruokineen, kahveineen ja tuoreine paistoksineen.

Elämä maistui isäukolle, eikä matkustelu kotikaupungin ja työskentelypaikkakunnan välilläkään ollut hänestä vastenmielistä. Autosta näki monenlaisia maisemia ja pikkupaikkakuntia. Istuminen oli helppoa, eikä liikunnasta ollutkaan niin väliä.   

Painoa pudottaessaan on hyvä olla syömättä ajoittain.

Vaatekoko vaihtui suurempaan ja sitten jälleen suurempaan. Niin paljon oli paino alkanut nousta, että isäukon vanhat ristiselkävaivat olivat alkaneet uudestaan oireilla. Pari kertaa hän kävi työpaikkalääkärillä. -Nyt ei saa enää lihoa, oli suomea ulkomaalaisaksentilla puhuva lääkäri hienovaraisesti komentanut.

Työpaikka vaihtui lähemmäksi kotia. Oli aika aloittaa painon pudotus. Isäukko oli useinkin kuullut kilojensa kanssa taistelevien tuttujensa sanovan, että iltasyönti lihottaa. Ja, että jos haluaa pudottaa painoaan, täytyy kuuden jälkeen olla syömättä. Isäukko päätti hyötyä vanhoista viisauksista.

Lipsuminen saattaa saada langanpään lipeämään kädestä.

Isäukko päätti käynnistää elämäntapamuutoksen, jonka painopiste oli hänen vaa’assa näkyvä kropan painolukemansa. Tuntui aluksi orjuuttavalta korvata aiempi syömistapansa, vähän päivällä, paljon television ääressä illalla, yleensä ihmisten terveellisempinä pitämillä, lähes vastakkaisilla ruokatavoilla. Isäukko halusi muuttua ja otti haasteen vastaan.

Isäukko sanoi, että haluaa katsoa miten minun käy.  

Tarkkoja sääntöjä seuraa onnistuminen.

Aikaisemmin isäukko oli luullut, että mitä useammin syö, sitä epätodennäköisempää on laihtua. Ehkä jotain tuli isäukolla googletettuakin, mutta laihduttaminen lähti liikkeelle lähinnä siltä pohjalta, mitä kaverit olivat hänelle siitä puhuneet. Niinpä isäukolle alkoi hahmottua tietty metodi. Sääntö numero yksi oli, että vaikka olisi vasta muutama tunti sitten syönyt, eikä olisi nälkä, eikä myöhäinen ilta, piti syödä.

Viinerit isäukko eliminoi pois ruokalistalta. Hänen päivänsä alkoi hyvällä aamupalalla, jatkui monipuolisella lounaalla ja eteni terveelliseen välipalaan ja siitä sitten runsaaseen päivälliseen alkuillasta. Isäukko oikein tunsi, kuinka kehossa sen luonnollinen tasapaino tyynen varmasti palaili. Tarve syödä usein makeaa pieneni vyötärömitan kanssa yhtä aikaa.

Napostelun houkutukset eivät kurinalaista illallakaan lannista.

Tupakkalakkoa yrittävä siirtää tupakanpolttoaan kerrallaan viidellätoista minuutilla ja lopulta saa vähennettyä tupakointiaan tai korvaa sauhuttelunsa vähemmän vaarallisella.

Isäukko sovelsi neuvoa koskemaan omaa iltasyömistaipumustaan. Hän pyrki olemaan syömättä tietyn kellonajan jälkeen.

Yökyöpelinä isäukko rakasti syömistä myöhään. Painon pudotuksen myötä hän alkoi muuttua. Jääkaapin kavala mielihyvää lisäävä merkitys etenkin illalla myöhempään alkoi aueta isäukolle. Hän alkoi tiedostaa, mihin myöhään syödyt siivut pysähtyvät.  

Palkkio tehdystä urakasta lisää motivaatiota.

Laihdutus muuttui isäukolla järjestelmälliseksi. Siirtämisen lisäksi toinenkin hätävara tuli otettua käyttöön. Perunalastu, suolakurkkuviipale, hedelmäsuola, purukumi, lasi vettä, kofeiiniton tee, korvaavia vaatimattomia määriä jotakin pientä. Vatsa mukautui ilta illalta yhä paremmin isäukon iltapaastoksi nimeämään.   

Isäukon laihdutuspäivällinen ei enää ollut pulla ja kahvi, vaan tavanomainen ateria. Oli kasviksia tuoreina ja keitettyinä, lihaa ja kalaa. Vaa’alle nousu oli päivän jännittävin hetki.      

Mikäli ryhtyy johonkin suurempaan, kuten isäukko teki, tasaisin väliajoin toistuvat löysäämiset lisäävät perille pääsemiseksi tarvittavaa itsekuria. Isäukko löysäili perjantaisin. Niinä iltoina kielletty oli sallittua mitä tuli syömisiin.   

Mieluummin hitaasti, mutta pysyvästi kuin kiireesti ja tilapäisesti.

Keskeisin muutos isäukon elintavoissa entiseen verrattuna oli päivittäisen ruokailun siirtyminen aikaisemmaksi. Kun työpaikalle tuli otettua kunnon eväät ja iltapäiväksi oli varattuna jotakin tuoretta ja ravitsevaa, myöhemmin illalla kello 17.00-18.30 ilta-aterian jälkeen ainoa tarve oli yöuni.    

Mikäli päivällä ei syö mitään, nälkiintyy. Vaan jos päivällä syö hyvin, eikä illalla mitään tai vain sopivasti, laihtuu. Tuloksia alkoi näkyä. Siksipä isäukon ei ollut vaikeata uskoa uuteen elämäntapametodiinsa.

Isäukon aamupalakaava muuttui kokonaan. Koska ilta ei mennyt napostellessa, isäukolla oli aikaa valmistaa ylös nousunsa aikainen ruoka-annoksensa hartaudella valmiiksi jo illalla.  

Helpompaa on jo tottuneen seurata tiettyä menetelmää.  

Puolen vuoden päästä laihdutuksen aloituksesta isäukko painoi viisi kiloa vähemmän. Toiset kuusi kuukautta siitä eteenpäin painoa oli pudonnut jo yhteensä kymmenen kiloa. 

Isäukko oli lihoessaan tottunut päivä päivältä kiristävämpiin housunkauluksiin. Painolukemien vähetessä samat vaatteet alkoivat pyöriä päällä. Turhaan isäukko ei niitä vaatekaapissaan halunnut säilytellä. Hän halusi kiivetä portaat jatkossakin vaivattomasti.

   -Jos joku tarvitsee isoiksi jääneitä, käyttökelpoisia vaatteitani, niin en pane pahakseni, vaikka hän tekisi niistä patalappuja ja tyynynpäällisiä, sanoi isäukko.

 

VOITTOISA TAISTELU

Isäukko pystyi yllättävän sitkeästi pysyttelemään omassa painonhallintaohjelmassaan. Joskus pieninä hetkinä hän sortui ylensyöntiin. 

-Tosin, sekin tarkoitti esimerkiksi sellaista iltaa, jolloin tuli pupellettua vähän pidempään kaikenlaista, muisteli isäukko. Isoin osa illoista oli miehellä kulunut onnistuneiden hoikennusrupeamien merkeissä. 

Laihdutus muuttui vähitellen menestyksen myötä vakiintuneeksi käytännöksi. Iltaruokailu ei jatkossa enää lisännyt isäukon painoa. Syömätavat olivat kilojen pudottamisesta kiinnostuneella muuttuneet selvästi kurinanalaisemmiksi. Vatsa toimi mukavan säännöllisesti. 

- Ehkä se on tuo aineenvaihduntakin siinä mukana, isäukko aprikoi. Olihan hän lisännyt ruokavalioonsa laihdutuksen myötä erityisen paljon kasviksia. 

Laihdutuksen alussa iltasyömättömyys otti isäukkoa ajoittain koville. Erilaiset houkuttelevat asiat jääkaapissa viipyilivät hänen mielessään. Niin kivasti napsahtavat nakit. Voileivät, joissa oli runsaasti ravintorasvaa päällä. Isäukon äskettäin avaaman lihapullapaketin sisältö. Myös televisiossa pyörivät ruokamainokset tekivät hänelle kipeää.

Eräänä tavallisena maanantai-iltana, sellaisena viikonpäivänä, jolloin isäukko oli päättänyt taas noudattaa iltapaastoksi nimeämäänsä, syömättömyys tuntui hänestä erityisen vaikealta.

Isäukko oli nauttinut tuhdin päivällisen. Siihen kuului perunaa, salaattia, tomaattia ja savustettua lohta, jonka hän oli paistanut viikonloppuna ja jota oli jäänyt yli. Jälkiruuaksi isäukko oli ottanut vielä pari siivua appelsiinejä c-vitamiinin turvaamiseksi ja raudan imeytymisen parantamiseksi. C- vitamiini hänen tietojensa mukaan nimittäin edisti ruuassa olevan raudan siirtymistä vereen. Vatsa oli täysi ja tarve syödä saattaisi pysyä poissa koko illan mies oletti.

Laihdutus oli aika alullaan, eikä isäukko ollut vielä oppinut uutta ruokajärjestystä. Häneltä edellytti tottumista uusiin tapoihin. Varsinkin, koska hän oli laihduttamassa, uuteen syömämenettelyyn opettelu oli kahta haasteellisempaa. 

Illanviettoon voi asennoitua monella tavalla.

Isäukolla iltapuhteisiin oli yleensä kuulunut pieni napostelu pitkin iltaa. -Ajankuluksi, ei siksi, että olisi varsinaisesti ollut nälkä, hän muisteli aikoja ennen painon pudotuksen alkua.

Lopetettuaan päivällisen syömisen isäukko avasi television. Kuuden uutiset olivat alkamassa. Hän oli päättänyt, että kuuden puoli seitsemän jälkeen hän ei söisi enää mitään vanhaan ohjeeseen luottaen. Sen mukaan kuuden jälkeen ei saa syödä lainkaan, jos aikoo laihtua.

Uutiset olivat sitä samaa Syyrian sotaa, huolta hiilijalanjäljestä ja sotea. -Kyllä siinä nälkä vähemmästäkin alkaa tulla, isäukko mietti. Lauseen olisi voinut lukea myös hänen liikkuvilta huuliltaan. Ainaiset samat uutiset kyllästyttivät isäukkoa. Hän olisi mieluummin kävellyt jääkaapille ja ottanut jotain lohduttavaa.

Isäukon oli kuitenkin ollut pysyttävä poissa keittiöstä. 

 - Ei auta muu kuin kärsiä, isäukko oli huokaillut. Erityisesti silloin kun häntä oli eniten harmittanut. Hän oli luvannut itselleen, että jos tilanne muodostuu ylitsepääsemättömän vaikeaksi, hän saa syödä pieniä määriä jotain suolaista. Sellaista olivat esimerkiksi suolatut, rapeaksi paistetut, ohuet perunaviipaleet ja kivennäisvesi tai kofeiiniton tee. 

Aiempien ei niin onnistuneiden laihdutusyritysten myötä isäukko oli huomannut, että myös jääpalan imeskely helpotti ruuan himoa. 

-Ikään kuin söisi jotain, hän muisteli järkeilleensä. .

Tyhjenevää vatsaa on haasteellista laihduttavan kantaa.

Pahin ruuan tarve ei alkanut heti päivällisen jälkeen sentään. Sanotaan noin tunnin tai puolentoista kuluttua edellisestä ruokailusta se tapahtui. 

Isäukon oli aloitettava eräänlainen henkien taistelu, jotta hän ei repsahtaisi. Pari kolme sipsiä yksi kerrallaan suuhun laitettuina edisti yritystä. 

-Suolainen lievitti nälkää. Hän ei purrut perunalastua. Sen sijaan isäukko sulatteli siitä ensin pinnalla olevan suolan pois. Lopulta hän liotteli lastua suussa niin kauan, kunnes se oli muussaantunut. Sen jälkeen hän saattoi antaa itselleen luvan nielaista mössön. 

Isäukko otti toisen ja kolmannenkin sipsilastun. Niiden kanssa hän menetteli samoin. Elämäntaparemontin aloittanut sai kuin huomaamatta kulumaan viisi minuuttia. - Ei tarvinnut muistella jääkaapin sisältöä oli isäukko naureskellut jollekin joskus myöhemmin. Vakuuttava metodi kesti veistelyn.

Lupaus vähästäkin auttaa vaikeiden aikojen yli.

Isäukko yritti sinnitellä viisitoista minuuttia menemättä keittiön kaapille. Se onnistui joten kuten. Sitten kuitenkin hän taas suuntasi keittiöön. Isäukko haki loput viisi sipsisiivua ja yritti syödä ne niin hitaasti kuin mahdollista. Tarkoituksenaan saada aikaa kulumaan. 

Yhdeksän aikaan isäukko oli päättänyt pestä hampaansa. Sen jälkeen häntä ei enää huvittaisi syödä mitään. Hammaslääkärin kehotuksesta kalusto piti pitää päivän viimeisen pesun jälkeen puhtaana.

 -Mukavuudenhalu esti minua taas uudestaan palaamasta hammasharjan, hammasväliharjan, hammastahnan ja pieniin reiänalkuihin tarkoitetun hammashoidollisen suuveden äärelle. Viimeksi mainitulla kurlataan suu rituaalin jälkeen, eikä mitään saa enää syödä, jotta aine pääsisi vaikuttamaan hampaiden pinnalla korjaavasti. Niin oli hammaslääkäri neuvonut. 

Isäukko sai yllätyksekseen kulutettua puoli tuntia noiden viiden perunalastun kanssa. 

Kello alkoi lähestyä kahdeksaa. Matsi ei todellakaan ollut vielä voitettu. Nyt taistelu vasta alkoi. Sen merkkinä oli isäukon äänekkäästi kurniva vatsa. Vatsaa jopa kipristeli vähän. Isäukko otti hedelmäsuolaa ensiavuksi. Isäukon olo helpottui hetkeksi. 

-Ei voi sanoa, että tilanne olisi ollut helppo kuitenkaan yleisesti ottaen, muisteli isäukko.

Toki isäukko olisi voinut pestä ne hampaansa jo aiemminkin, jolloin hänen mukavuudenhalunsa olisi ehkä pitänyt hänet erossa ruokakaapista. Laihdutuksen alkuaikoina isäukko ei ollut kuitenkaan vielä hoksannut tuota keinoa. Isäukko odotteli nälkäisenä kello noin yhdeksään, jolloin hän pääsisi iltapuuhiin ja ruokahommat saisivat lopullisesti siltä päivältä jäädä.

Puoli yhdeksän aikaan isäukon kanssaeläjä meni tekemään itselleen iltapalaa. Keittiön mikrosta tuli huumaava tuoksu isäukon nenään. Kanssaeläjä teki juustolla kuorrutettuja voileipiä. Isäukon suurta herkkua.

Isäukon tilanne oli taas tukala. Hänen painonsa oli siinä vaiheessa tippunut vasta puoli kiloa. Tavoitteeseen oli kaksikymmentä kiloa matkaa. 

-Jos nyt luovutan, mittelö on lopullisesti hävitty, isäukko muisteli monta kertaa ajatelleensa olleessaan jo lähdössä kohti omakotitalon viihtyisää keittiötä. Talon siinä osassa kanssaeläjällä ja isäukolla oli tapana puuhailla sopuisasti  milloin minkäkinlaisten paistosten ja leipomusten parissa.  

Isäukon taistelu jatkui. Mitä hän teki ratkaisevilla hetkillä? Hanskojen lyöminen tiskiin aivan painon pudotuksen alkumetreillä ei tullut isäukolla kysymykseenkään. Se olisi vain siirtänyt yrityksen hoikentua tuskallisen kauas.

-Olin sinnikäs, isäukko sanoi kertoessaan myöhemmin hienoista ylpeyttä äänessään laihdutusta yrittävälle ylipainoiselle harrastuskaverilleen hoikentumiseen liittyvistä takapakeista ja parhaista hetkistä. Isäukko ei mennyt hakemaan syötävää. Sen sijaan hän ratkaisi tilanteen edukseen pukeutumalla yöasuun ja olemalla ikään kuin olisi käymässä nukkumaan. 

-Yllättävää kyllä, se auttoi, isäukko naurahti. Noihin aikoihin oli riittävän pitkä aika etäisyyden saamiseksi. Isäukko pystyikin tätä nykyä suhtautumaan huumorilla keksimiinsä konkreettisiin keinoihin, joilla hän tuolloin tuki itseään.

Isäukon nukkumaan käymiseen oli ollut vielä pari tuntia aikaa. Paha mieli oli väistymässä.  

- Asenteeni syömiseen oli muuttumassa. Ennen nukkumaan käymistä ei suositellakaan syötävän. Tupaten täysi vatsa saattaa piristää ja hankaloittaa nukahtamista. Niinpä isäukko asettuikin nukkumaan vatsan hiukan kurniessa.

Mutta mikä parasta aamun ylösnousut alkoivat isäukosta tuntua mahtavilta. -Ruoka maistuu taivaalliselta iltapaaston jälkeen. Niin hän nykyisin myhäilee lusikoidessaan aamutuimaan puuroa kutistuneeseen vatsaansa. 

Joskus isäukon on jälleen otettava tiukat painonhallintavälineensä muutamaksi päiväksi käyttöön. Se tapahtuu silloin kun henkilövaa'an mittari näyttää liikalukemia. Silloin isäukko on yksinkertaisesti vain muutaman illan syömättä.

-Voi taas tyytyväisenä vetää aamulla housut jalkaansa. Ne eivät kiristä, sanoo isäukko iloisena. 

 

LENKKEILYN ALOITTAMINEN 

Isäukon kunto oli alkanut kohentua. Se johtui lenkkeilystä. Silti, itsestään selvää kuntoilun aloittaminen ei ollut.

Miehen lenkkeily alkoi merkittävästä ehdotuksesta. Sen tekivät isäukon asuinkumppani ja yhteinen muksu. He ehdottivat isäukolle käyttöön otettavaksi heille tutuksi jo tullutta tiettyä sovellusta. Isäukolle siitä olisi varmasti hyötyä, he mainostivat.

Yleensä asioista kiinnostunut isäukko vastusteli ehdotusta. Sieltä täältä hän oli sovelluksesta kuullut, mutta ei toistaiseksi pitänyt sitä itselleen sopivana.      

Elämä helpottuu välineteitse.

Isäukko koki muksun ja asuinkumppanin kehuman sovelluksen itselleen kaukaiseksi. -En usko sen luotettavuuteen, sanoi isäukko. Isäukko epäili siinä olevan jokin vaara.

-Ajatus sellaisen käytöstä tuntuu työläältäkin, isäukko sanoi. Isäukko kyseenalaisti itselleen oudon. Hän aprikoi, josko ehdotuksen mukaista sovellusta voisi käyttää ilman, että henkilökohtaiset asiat pääsevät muiden tietoon.

Torjunta oli isäukon keino pyytää lisäaikaa. Yksityisyys oli hänelle pyhää. Lopulta isäukko myöntyi läheistensä maanitteluihin. -Otan tarjouksen vastaan, sanoi isäukko. Isäukon houkutus kokeilla uutta voimistui.      

Isäukon hyväksymä sovellus piti asentaa ensin. Nuorempi lupautui hommaan. Isäukko sai nuoremmalta apua myös sovelluksen käytössä. Hän ihaili prosessia varmaotteisesti hoitavan muksun kärsivällisyyttä. -Ilman sovelluksen liittämistä matkapuhelimeeni nyt kaikki olisi toisin, sanoi isäukko myöhemmin.  

Tietokoneen peruskäyttö oli isäukolle tuttua, some ei! -Face, insta ja muut sellaiset ovat muiden juttuja, isäukko oli todennut. Hän ei vielä siinä vaiheessa luonnollisestikaan hahmottanut siipan ja muksun tekemään ehdotuksen liittyvää jujua. Kyse oli uuden tavan sisäistämisestä. Siitä mistä hän jo tiesi, mutta johon hän ei ollut toistaiseksi viitsinyt sen enempää vaivautua.

-Historiankirjani muuttuivat sillä hetkellä, kun annoin ladata matkapuhelimeeni liikuntasuorituksiani rekisteröivän tietokoneohjelman, muisteli isäukko. 

Sosiaalisesta mediasta tuli totta miehen elämässä.   

Kurinalaisuus ryhdistää kilojen karistuksen.

Ruumiinpaino oli ollut isäukolle iso ongelma ajoittain elämänkulun myötä.  -Olin puoli vuotta aikuisopiskelijana. -Kirjoihin uppoutuneena unohdin terveellisen ruokavalion, sanoi isäukko. Perunat paloivat pohjaan monta kertaa. Tuolloin alkoi eräs isäukon lihavista kausista. Isäukon päivästä tuli rytmitön.

Hedelmät isäukko minimoi ruokavaliostaan. -Halusin säästää menoissa, isäukko sanoi. Melko pian isäukko sai huomata, että rahan laittaminen talteen on järkevää. Piti kuitenkin harkita missä kituuttaa.

Isäukko sai harmikseen erilaisia oireita. Ruuan sulatukseen ja närästykseen tarkoitetut pienemmät ja suuremmat tablettipurkit ja monenkirjavat pussit lisääntyivät miehen keittiössä. -Ajattelemani säästäminen jäi toteutumatta, sanoi isäukko.

Kehotietoisuus tuli isäukon kuvioihin vasta myöhemmin. Liikunta oli kirjojen parissa puurtavalta jäänyt pois päiväjärjestyksestä. Isäukko vietti kaiket päivät pöydän ääressä. Istuminen ei hauista suurentanut. Sen sijaan mustat alueet silmien alla muuttuivat isäukolla pysyviksi koristuksiksi.      

Isäukko epäili, josko hän koskaan enää kilometriäkään jaksaisi kävellä. -Sitten pelastavat enkelini tulivat vinkkaamaan minulle sovelluksesta, isäukko sanoi. Vaihtoehtona hänellä oli ollut hiipuen raahautua kuukaudesta toiseen.      

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Isäukolle ufo -juttuihin oli kuulunut mittarivetoinen kuntoilu. Hänelle tulostaulukot olivat toisten meininkejä. Sitten niistä tulikin kiinnostava asia.    

Aluksi isäukko kyseenalaisti jaksamisensa, sillä hänen jalkansa kipeytyivät aluksi. Hyvin pian isäukko sai luopua pään vaivaamisesta sillä asialla. Särky johtuikin lihaksiin kohdistuvasta rasituksesta. Ne, hänen ilokseen, kiinteytyivät kilometrien lisääntyessä.      

Fysiikka vahvistui isäukolla viikko viikolta. Kolmessa vartissa isäukko ehti hyvin kaupungille. Lopulta hän ehti samassa ajassa edestakaisin.    

Harjoitettu pystyy parempaan.

-Mieluusti pysähtelin, milloin halusin, sanoi isäukko. Eikä hänen enää tarvinnut muistella komeron kätköissä olevan vanhan kameransa paikkaa. -Kamerallisella älypuhelimella pystyin helposti näpsimään varsin hyviä kuvia, iloitsi isäukko.     

Isäukko näki auringon koronan. Sitten hän sihtasi kameransa linssin kohti keväistä lätäkköä, mutta ei yksinomaan vesilammikon vuoksi. Kävellessään, samoin kuin ennen vanhaan opettajan ja luokkatovereidensa kanssa, sateen kastelemalla tiellä opettaja oli kehottanut heitä tutkimaan lätäköitä vähän tarkemmin.

Isäukkokin oli tehnyt työtä käskettyä. Hän huomasi sen, mistä taiteilijanakin tunnettu kuvaamataidon maikka puhui; pinnasta heijastuvat puiden latvat ja taivaan. -Tuli kymppi kuviksesta, isäukko kertoi. Ope oli huomannut yhden oppilaistaan todellakin näkevän kuralätäkössä ne asiat, joista hän juuri oli puhunut.  

Kaukaiset isäukon vuodet olivat verestämisen arvoisia. Hän muisti, kuinka oli nuorempana ollut kova juoksemaan. -Tapani mukaan pinkaisin vauhtiin jo kodin ulko-ovelta, isäukko sanoi. Isäukko juoksi lähes aina samaa reittiä kohti metsässä olevaa pururataa. -Hölkkäilin mäet ylös ja alas samalla vauhdilla. -Tauottelu ei tullut mieleen, sanoi isäukko. Isäukon matka pysähtyi vasta kun ulko-ovi tuli uudestaan vastaan.  

Siihen aikaan, kun isäukko oli ollut nuori, oli erityisen trendikästä olla anorektisen laiha. -Oli hyväksyttyä näyttää esikuviltaan, sanoi isäukko. Elonpaino merkitsi keski-ikäiselle yhtä vähän kuin se oli merkinnyt paljon nuoremmalle isäukolle.     

Ihmisiä naurattavat monet.

-Sitä lihoo huomaamatta. Vasta kun tuttu ei tunnista kadulla, silmät avautuvat, sanoi isäukko jälkeenpäin.   

Yhtenä tavallisena päivänä isäukko ajatteli käväistä ystävänsä luona. Tämä asui hissillisessä kerrostalossa. Isäukko oli huonossa hapessa. Sen vuoksi hän joutui portaiden alapäässä mittelöimään itsensä kanssa; kiivetäkö vai eikö?  

Isäukko otti riskin ja valitsi pohkeita muovaavan vaihtoehdon. Kolmannessa kerroksessa isäukon henki tuntui loppuvan kesken. -Ajattelin, että nämä ovat viimeiset portaat, jotka kuljen, muisteli isäukko.

-Selviydyin käynnistä, sanoi isäukko. Isäukko kuitenkin alkoi huolestua terveydestään ja aprikoi onko hänestä enää mihinkään.      

Tulevaisuudestaan tietää ennustamattakin.

Isäukko alkoi lenkkeillä urakalla. Nälkä tuli useammin. Hämärän peitossa olivat hänellä kuitenkin tuolloin viisaat vaihtoehdot. Hyödyllinen näppisääntö neljästä tai viidestä ruokailukerrasta päivässä oli isäukolta kadoksissa.

Joitain käsityksiä isäukolla oli oikein syömisestä. Hitaasti palaset loksahtivat kohdalleen.

-Ettäkö lopputulos olisi yhteydessä kaikkeen siihen mitä laitan suuhuni, oli isäukko ihmetellyt. Ennen kuin asioiden yhteys alkoi valjeta isäukolle, hän täytti vatsansa usein tuhdilla, sokerisella jäätelöannoksella. -Se maistui parhaalta hikilenkinkin jälkeen, sanoi isäukko.     

Muut asiat kuin oma terveys ja kropan ulottuvuudet veivät kaiken huomion. Hivenaineiden tarkoituksen päälle oli isäukon mielessä pöly laskeutunut.    

Aika kului huolettomasti sen kummemmin omaa tilaa miettimättä. Ainoastaan herätys pelasti isäukon alamäeltä.  

Linjakkuus tulee tahdonvoimasta.

-Vihdoin sain langan päästä kiinni, sanoi isäukko. Isäukko alkoi mielistyä ajatukseen kokonaisvaltaisesta kehon hyvinvoinnista. Siinä ratkaisevasti auttoi jälkikasvun isäukolle kännykkään asentama liikuntasovellus. 

Toki isäukko oli aina tiennyt, mutta ei ollut myöntänyt itselleen, että leivos on ylimääräinen herkku. Jos sellaisia popsii etu- ja jälkiruuaksi lihoo melko todennäköisesti. -Ei makeaa mahantäydeltä, isäukko muistutti itseään.  

Sinnikkäästi isäukko etsi ohjeistusta elämäntapojensa suunnan muuttamista varten. Hän hankki muutamia ruokaohjekirjoja. Isäukko selasi lisäksi netistä erilaisia keskusteluja. Ne liittyivät esimerkiksi jauhelihakastikkeen maustamiseen. Isäukko löysi myös yksiin kansiin sidotun kaloritaulukon. Se oli hänestä erityisen hyödyllinen. Nimittäin taulukon sarakkeisiin oli kotitalousasiantuntija liittänyt ruokien sisältämät vitamiini- ja ravintoainemäärät.

Isäukolla oli taipumusta matalaan hemoglobiiniin. Sitä syystä hänen täytyi tutustua kaikkeen mikä liittyi ravintoaineiden imeytymiseen ja niin edelleen. Pian keski-ikäinen isäukko oppi valitsemaan aterioidensa pohjaksi hänelle parhaiten sopivia ruoka-aineita. Sellaisia, joissa oli korkea rautapitoisuus.

Isäukko innostui uudelleen käynnistymisestään. Tätä nykyä hän kulkee kaupoillekin kävellen.   

-Mittari mukana, nyökkäili isäukko.

 

ISÄUKON VAPAAPÄIVÄ 

Sinä aamuna isäukko oli keittänyt makoisan puuron.

Valmistaessaan puuroaan isäukkoa mietityttivät erehdyksessä ostetut hiutaleet. Ryynit näyttivät selvästi erilaisilta kuin ne, joista hän oli tottunut puuronsa valmistamaan. Mitä ilmeisimmin kokeilunhaluinen siippa oli poikkeavat ryynit tarkoituksella tuonut kotiin.  

Isäukko suhtautui epäillen uusiin ryyneihin. Asenteestaan huolimatta hänen luontonsa ei kuitenkaan antanut periksi äskettäin hankittujen hiutaleiden heittämistä hukkaan.

Monesti toimintaa suuntaa vähäinenkin mielikuva asiasta.

Käsitys, joka isäukolla oli erehdyksessä ostettujen ryynien ravintosisällöstä, kehotti häntä sisäisenä äänenä käyttämään ne.

Niinpä isäukko käytti hiutaleita ripottelemalla niitä aina muutamia valmistumassa olevan puuroannoksen joukkoon. Hän piti toisista ryyneistä. Niihin hän oli mieltynyt muun muassa, koska ei saanut niistä mitään ruuansulatusoireita.

Keittämällä valmistetusta puurosta isäukko tykkäsi erityisesti. - Mikroaaltouuni on kiireisiä varten, hän mietti. Tosin kyllähän sekin laite ihan käyttökelpoinen isäukon mielestä oli. - Puuro nyt kuitenkin vain on sitä lajia, että se pitää valmistaa kattilassa. Sitä mieltä minä olen, tokaisi isäukko.

Tuurillakin on osuutta onnekkuudessa.

Kummallakaan isäukon taloudessa ei ollut marja-allergiaa. Sen vuoksi isäukko koristelikin surutta omasta mielestään maailman parhaan puuronsa joka aamu itselleen mieluisilla marjoilla. -Turvalliseksi osoittautuneilla poikkeavilla ryyneillä höystettynä, isäukko tuumiskeli.

Isäukko säilöi marjoja pakastimeen ja keräsi niitä sellaiseen vuodenaikaan, kun niitä oli luonnossa tai puutarhoilla saatavilla. Niinpä kotona olikin aina erinomaisia marjoja tarjolla. -Pakastettuhan on melkein tuore, kun sen ensin sulattaa, hän mietti.

Puheena olevana arki-aamuna isäukko odotteli kaikessa rauhassa kannen alla olevan puuronsa kypsymistä. Haudutuslämpötilan piti olla sopivan matala, jottei puuro palanut pohjaan. Harvoin hänelle sellaista lipsausta kävikään. Silloin tällöin hajamielisyyttään isäukko saattoi jättää levyn liian suurelle. Vapaapäivänä hänen puuronsa ei kärynnyt.

Isäukko laittoi puuroonsa myös silmän. Joskus häneltä jäi rasvaan koskematta. Tänä aamunakin isäukko unohti avaamansa rasian lautasen viereen. Ei se häntä kuitenkaan haitannut, sillä myöhemmin nauttimilleen voileiville hän joka tapauksessa lisäsi rasvaa.

Isäukko oli muuttunut hyvin ravintoainetietoiseksi matkan varrella. Näkemyksensä mukaan ravintorasvassakin varmasti on jotakin sellaista kehon kannalta tarpeellista, josta hänen ei sopinut jäädä paitsi.  

Tuona kyseisenä arkisena vapaapäivänsä aamuna, yhtä aikaa, kun isäukko oli syömässä aamupuuroaan, lintu oli lennähtänyt ikkunan taakse laulamaan.

Puuroa syödessään ja linnun laulua kuunnellessaan isäukosta oli tuntunut kuin taivaat aukeaisivat hänelle. Puurossa oli kuin kauan sitten unohtunut, uudelleen virinnyt tuntu. Johtuiko tuntemus linnusta, hyvästä tuulesta vai jostain muusta, se ei hänelle valjennut. Puuro kuitenkin maistui paremmalta kuin pitkään aikaan. Puurolautasen tyhjennettyään isäukko siirtyi tavanomaiseen tapaansa, teekupposen ja uutisten ääreen.

Anoppi oli aikanaan ollessaan elossa tilannut pariskunnalle joululahjaksi maakuntalehden. Samalla kun isäukko joi teetä hän luki juuri tullutta lehteä.  Eivät olleet sitä raatsineet lopettaa. Käsin kosketeltavuus oli hänestä mieluista. -Vähän vanhanaikaistahan se tietysti on lukea uutisensa paperilehdestä, isäukko aprikoi äänettömästi. 

Mitä muuta se on kuin hyvinvointia, kun tietää mitä tekee.

Isäukko piti mausteista. Lounasta varten, noin puoli kahdentoista maissa, hän haki jääkaapista pari juuresta. Ruuan lisukkeeksi mies asetteli lautaselleen vielä eilisen pihvin, sekä kasan hyvin huuhdeltuja, tuoreita kasviksia. Lopuksi hän ripotteli mielimaustettaan viimeiseksi silaukseksi juuresten päälle.

Asuinkumppani viihtyi kotona ainoastaan lauantaisin. Siippa teki kuutta päivää viikossa. Aluksi isäukkoa oli ottanut koville yksinäiset ruokailuhetket. Onnekseen hän oli kuitenkin jo vuosien kuluessa hyväksynyt tilanteen.     

Samalla kun isäukko ajatteli taas kerran niitä ja noita hän sytytti kynttilän. Hän halusi merkityksellistää yksinäisen lounastaukonsa. -Se, että lautanen on kauniisti katettu, onkin vallan merkittävä seikka ruokahalun herättämisen kannalta, hän pohdiskeli. Sen hän oli tarkkaa ruokasysteemiään noudattaessaan huomannut.       

Tärkeätä on säilyttää valitsemansa elämäntavan miellyttävyys.  

Kyseisenä vapaapäivänsä aamuna isäukko oli käynyt ulkona sulattelemassa syömäänsä puuroa heti aamusta. Hän oli muun muassa poikennut metsään. Olivat viime aikoina kovasti tiedotusvälineissä suositelleet metsässä kävelyä. Isäukkokin sitä suuremmalla syyllä valitsi metsäreitin. -Ei tarvinnut pölyistä katukierrosta tehdä, hän sanoi ääneen, vaikka kotona ei ollut muita.

Metsässä oleva kapea tie oli myllätty ja joka puolella näkyi katkottuja puun tynkiä. Isäukon piti varoa, ettei olisi kaatunut syviin uriin, joita tielle oli ilmestynyt. Ennen tie oli ollut tasainen.  

Isäukko pyrki pitämään vapaapäivänsä hanskassaan. Tahdonlujuutta miehellä riitti. Silti jotkut tilanteet olivat hänelle riski painonhallintaa ajatellen. Silloin hän joutui kilvoittelemaan ruuan hingun ja siitä kieltäytymisen kanssa.

Suurta ongelmaa isäukolle ei tuottanut syömättömyys puolenpäivän ruokailun jälkeen. Sen sijaan tunnit noin kello kahdesta noin viiteen olivat hänelle haasteellisia.

On järkevää käyttää aikansa hyödyllisesti.

Isäukko oli noussut aikaisin ylös huolimatta siitä, että hän olisi vapaapäivänsä aamuna voinut jäädä lojumaan petiin pitkäksi aikaa kenenkään siitä välittämättä. Siippahan oli töissä ja jälkikasvu jo muuttanut pois kotoa. Liian ehdoton isäukko ei tässä suhteessa ollut. -Univelka on tarvittaessa tärkeää nukkua pois, hän pohti.  

Orjallisesti isäukko noudatti ruokailua koskevaa systeemiään koko päivän. Koska oli energinen sinä vapaapäivänsä aamuna hän palasi lukupuuhiin. Silläkin tavoin isäukko häivytti syömistä koskevat ajatukset taka-alalle.

Isäukko avasi tutun nettisivuston.    

Kuninkaallisista isäukko luki silloin tällöin käyttäen apuna tietokoneen käännösohjelmaa. Häntä kiinnosti erityisesti kuningasperheen aamupala. - Voisi yrittää joskus päästä sellaiseen pikkutarkkuuteen mitä hovissa varmasti noudatetaan syömisten valmistuksessa, isäukko mietti.     

Iltapäivällä isäukko joi aamulla teesihtiin valmiiksi annostelemaansa teetä. Päättäessään kääntää elämänsä suuntaa koti terveellisempiä tapoja, hän oli lopettanut kahvin juonnin. Kysyttäessä isäukko ilmoittaa, ettei halua keinotekoisesti pitää itseään hereillä. Kahvihan sisältää paljon kofeiinia, enemmän kuin tee, hän tiesi.   

Ota yksi banaani

Kuori banaani

Halkaise banaani.

Poista banaanin sisuksesta mustat kohdat (maistuvat pahalle)

Ota pussi mantelijauhetta

Avaa pussi

Ripottele pussista reippaasti (paljon) mantelijauhetta banaanin toiselle puoliskolle

Aseta puoliskot takaisin vastakkain.

Syö teen kera.

Isäukon manteli-banaani -ohje

Isäukko oli kekseliäisyyttään taas kerran kyhännyt itselleen teeleivän iltapäiväänsä varten. Kyseessä oli isäukon bravuri, manteli - banaani. Isäukon ohjeen mukaan ensin pitää halkaista banaani ja poistaa puoliskoista kaikki mahdolliset pahalle maistuvat mustat kohdat. Sitten ripotellaan toiselle puolikkaalle mantelijauhetta. Tämän jälkeen puoliskot liitetään taas toisiinsa. -Ja syödään, ajatteli isäukko.

Makealle persona isäukko sai omasta mielestään loistavalla teeleivällään varsin hyvin kuitattua makean mieltymyksensä.

Jos teen nauttiminen joskus siirtyi myöhemmäksi, tilanne oli silloin isäukolle helppo. Tuolloin aikaväli kyseisestä kellonajasta seuraavaan ruokailuun oli lyhyt. Haasteellisempaa oli silloin, jos välipala tuli hänellä otettua poikkeuksellisesti pian lounaan jälkeen. Sortuminen tarpeettomaan syömiseen ennen päivällistä oli silloin mahdollista.

Elämän mielekkyys syntyy itsensä päihittämisestä.

Varsinkin elämäntaparemonttinsa alkuaikoina isäukko ei uskaltanut kovasti lipsua ruokajärjestyksestään. Myöhemminkin hänen oli pidettävä painonsa kanssa varansa.

Isäukko ei nykyisin hermostunut mieleen putkahtelevista aterioista. Vapaapäivänsä ruokailuhaasteetkin isäukko selvitti vanhalla rutiinilla.

Napakkaotteisena isäukko sai melko vaivattomasti pidettyä painoaan koskevat langat käsissään. Huolimatta siitä, että vapaapäiviä olisi ollut enemmänkin peräkkäin. 

Kauppaan lähtö oli yksi parhaista väistämiskeinoista. -Saa olla hetken pois jääkaapin läheltä, jos tuntuu siltä, ettei tahdonvoima riitä pitämään näppejä irti sapuskasta, naureskeli isäukko. Sitten hän laittoi kengät jalkaansa ja poistui kotoa. Hän tarvitsi lisää tavallisia puurohiutaleita.

KALORI

Isäukko tiesi kalorit, mutta hänelle tuli yllätyksenä se, kuinka paljon energiaa on pikkuruisessa keksissä.

Mies otti keksin käteensä ja hämmästeli asiaa. Tätä täytyy tutkia tarkemmin, isäukko mietti.

Pystyäkseen paremmin ymmärtämään keksin sisällön isäukko halusi ottaa toiseksi esimerkiksi jotain täysin erilaista. Mieleen putkahti lähes välittömästi kuva tuoreesta salaatinlehdestä. -Se on tunnetusti laihduttajien ruokaa ja siis hyvä vertailukohde, päätteli isäukko johdonmukaisesti.

Ihmettely on löydön tehneen alustava reaktio.

Mies arveli, ettei salaatti kovinkaan tuhtia ole verrattuna kekseihin.

Isäukko otti huomioon tekemänsä havainnon. -Ei ole yhdentekevää millaista muonaa lapan suuhuni, pohti isäukko.  

Ponnistellen saa varmemmin lopputuloksia.

Isäukon mieleen muistui roppakaupalla merkityksiä ruuan monimuotoisuudesta, kuten että juuri popsittu edellyttää tietyn määrän kulutusta, jotta se sulaisi.

Ravinnon lihottavuus tai laihduttavuus tuli isäukolle uudella tavalla tärkeäksi. Pitkiin aikoihin hän ei ollut asiaa energianäkökulmasta miettinyt. Joskus muinoin isäukko oli varsin orjallisesti keskittynyt punnitsemaan ruuaksi nauttimansa eri ruoka-aineet omistamallaan keittiövaa’alla. Hän oli tutkinut tietoja ravintoaineista ja koostanut lopulta ateriat jotakuinkin gramman tarkkuudella ei-lihottaviksi.

Rehellisesti isäukon oli myönnettävä, että, - olkoonkin, että vuosia on tullut lisää noiden ylitarkkojen punnitussessioiden jälkeen, peruslähtökohta ruoka-aineiden lihottavuuden ja laihduttavuuden seuraamisessa ei ole muuttunut. Edelleen miestä kiinnosti keskeisesti painolukema. -Tarkemmin liiallisen lihomisen välttäminen, tunnusti isäukko.

Vaate on kuin säiliö, joka vetää rajallisen määrän sisältöä.

-Kriittinen kohta on saavutettu, kun ennen niin hyvin istuvat housut alkavat näyttää päälle vedettynä numeroa tai kahta liian pieniltä, totesi isäukko tutkiessaan pelistä tarkalla silmällä pitkien housujensa istuvuutta.

-Erityisesti jos on juuri hankkinut sopivat farkut, olisi järjetöntä jättää ne kaappiin lojumaan vain siksi, että pullat ja muut pöperöt saisivat ruumiinpainon nousemaan liiaksi, aprikoi isäukko.  

Ajatusten pitäminen kasassa tilanteen vaihtuessa kysyy hermoja.

Eräänä päivänä, kun isäukolla oli aikaa, hän ryhtyi palauttamaan unohtunutta tietämystään kaloreista. Hän kokeili tietokoneensa laskimella, kuinka paljon hän voisi syödä salaattia, jotta saisi saman kalorimäärän kuin samasta määrästä keksejä.

Juuri kun isäukko oli saamassa laskutoimenpiteensä valmiiksi, puoliso tuli ovesta. Päivän kuulumiset läpikäytyään pariskunta sopi pakastimessa olevien broilerin koipien laittamisesta illaksi uuniin. Niiden energiasisältöä isäukko ei tullut sillä kertaa pohtineeksi.

Kanan kypsyessä uunissa ja puolison mentyä viereiseen huoneeseen isäukko pääsi taas palaamaan laskelmiensa ääreen.

Mies koki tarvitsevansa silmin nähtävää faktaa tiedon murustensa tueksi. Isäukko päättikin mennä samalta istumalta katsomaan ruokakaapissa olevasta keksipaketista sen sisältöä koskevia tietoja.

Kävi ilmi, että yksi keksi painaa 16 grammaa. Kaloreita herkussa näytti olevan 76. -Yllättävän paljon, isäukko ajatteli. - Enemmän kuin olin otaksunut. Jos vaikkapa söisin kymmenen keksiä kerralla vatsan täytettä kertyisi lähes kahdeksansataa kaloria, isäukko ynnäili.

Vaikuttavat tapaamiset synnyttävät kauaskantoisia merkityksiä.

-Hirveätä, mies puuskahti. Hän soitti työkaverilleen. Aikanaan he olivat olleet tekemisissä vain työn merkeissä. Nykyelämässä molempia yhdisti innostus lenkkeilyyn, joka isäukon työkaverilla oli jatkunut vuosikymmeniä ilmeisesti tauotta. Toisin kuin ajoittain periksi laiskottelulle antavalla isäukolla.

Nykyisin yhteinen harrastus piti huolen kiinnostuksesta jakaa kokemuksia sen eri ulottuvuuksista, kuten sellaisista ruokatarvikkeista, joista jommallakummalla oli jotain hyvää sanottavaa. Yhteen ääneen he hämmästelivät keksien valtavaa kalorimäärää.

Toisia muistoja aika haalistaa ja toisia vahvistaa.    

Puhelun jälkeen isäukko riensi taas takaisin tietokoneen ääreen. Hakusanoilla salaatti ja kalorit hän päätti selvittää vihreän tuoresalaatin energiamäärän. Isäukko löysi nopeasti luettelon, jossa myös salaatti oli mainittu.   

Mies ei ollut mitenkään yllättynyt salaatin vähäkalorisuudesta. Pussillisessa rapeata salaattia oli vain 11 kaloria. Aikansa isäukko hämmästeli pientä energiamäärää. – Voisin hyvällä ruokahalulla pistellä pussitolkulla salaatinlehtiä ja vain laihtuisin, isäukko pähkäili.

Elämä olisi helppoa ravitsemalla kehonsa salaatilla, mutta erityisesti, jos kaapit voisi täyttää pelkillä pikkuleivillä.

Keksien lihottavuutta kauhisteleva isäukko ei ollut tullut ajatelleeksi niiden kykyä suurentaa kropan leveyttä vaivihkaa. -Jos söisin paketillisen keksiä, se ei olisi minulle mitenkään vieras ajatus, suuri osa päivän energiatarpeestani tulisi helposti täyteen, mietti isäukko.  

-Yksinomainen keksien syöminen olisi hyödyllistä. Koskaan ei tarvitsisi ottaa esille kattilaa tai paistipannua. Varsinkin kun viimeksi mainittu lisäksi on erityisen työlästä puhdistaa, isäukko aprikoi.

Hyvää oli, että pesuallas onneksi pariskunnan kodissa oli tilava. -Kiitos muutama vuosi sitten tehdyn keittiöremontin, isäukko ylisti mielessään.

Keljua oli puolestaan, että astiaharja mustui paistinpannun pohjaa jynssätessä, isäukko harmitteli. Tosin viime aikoina isäukko oli ottanut käyttöön keksimänsä niksin. Hän asetti talouspaperia harjasten alle. Niinpä hänen jälkeensä tiskiharja oli yhtä puhdas kuin ennen paistinpannun jynssäystä. Päinvastoin oli puolisolla. Hän sai jokaisen äskettäin hankitun tiskiharjan hetkessä näyttämään pois heitettävältä.

-Tuosta tragediasta kumpikin pääsisi, jos he söisivät pelkkiä keksejä aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi, päivälliseksi ja iltapalana, unelmoi isäukko.

Vanhemmalla on viisautta, mutta kaikessa hänkään ei ole mestari.

Elämänkokemusta hankkineella isäukolla oli jonkinlainen käsitys siitä, että vaikkapa esimerkiksi luusto tarvitsee koossa pysyäkseen tiettyjä mineraaleja. -Olisikohan kekseissä noita, isäukko ajatteli. Luuston tarveaineista hän ei kovinkaan tarkkaan ollut perillä. Isäukon piti jälleen kerran skarpata, jotta hän olisi jaksanut vaivautua asiaa koskevia seikkoja netistä hakemaan.  

Ryhdistäydyttyään melko nopeasti isäukko löysikin jo koulussa luonnontiedon tunnilla kuulemansa tärkeän pointin: luusto pysyy vahvana, kun se saa riittävästi kalsiumia. Isäukko oivalsi, että perheessä salaattia lisättiin lautaselle usein. Sitä syötiin päivällisellä, lounaalla ja aamupalankin yhteydessä. Hän toivoikin hiljaa mielessään, että salaatissa olisi tuota tukirangalle välttämätöntä ainetta.

-Yleissivistykseen kuuluu myös tietää, että iho ja kukin sisäelin vaativat omat rakennusaineensa. Ehkä salaatista riittää jotain niidenkin pitämiseen toimintakykyisinä, toivoi isäukko.

Riippuu yksityiskohdista mitkä niistä on päivittäisessä elämässä hyvä tiedostaa.

Oikeastaan isäukon ei tarvinnut lähteä tutkimaan mitä kaikkea salaatti sisältää. Tai mistä keksit on tehty. Isäukko oli asuinkumppaninsa avustuksella silloin tällöin sopivan tilaisuuden tullen leiponut keksinsä itse. Niinpä hän tiesi, mitä niiden pääraaka-aineena oli. -Ilman vehnäjauhoja keksi ei olisi keksi. Eipä pikkuleipään paljoa muuta tarvitsekaan.

 -Paitsi paljon rasvaa ja sokeria, puoliso huusi. Hän oli toisella korvalla kuullut, kun mies oli pyörittänyt keksien leipomista koskevia videoita youtubessa ja puhunut samalla tapansa mukaan ääneen.

Salaatista isäukko tiesi varmasti sen, että se on terveellistä ja, että tuoreessa salaatissa on paljon vettä. Kalorimääräkin oli hanskassa.

Hankkimansa tietämys ei isäukolle riittänyt. Hän halusi myös käytännön tuntumaa kasvikseen.

-Parhaiten asia selviää, kun kävelen jääkaapille ja otan hyllyltä avaamattoman pussillisen salaattia, päätti isäukko. Jälleen isäukko riensi keittiöön. Salaattia ei koskaan päästetty loppumaan talosta. Se on helppo tutkimuskohde, aprikoi isäukko.

Pelkkä käsityskin on hyvä alku asian kokonaisvaltaiselle hahmottamiselle.

Kävi ilmi, että yhdessä sadan gramman salaattipussillisessa on yhteensä viisi grammaa sellaisia ainesosia, kuten hiilihydraatti, ravintokuitu ja proteiinia. Yllättävää isäukosta oli, että tuoresalaatissa oli myös suolaa. Nuo neljä ainesta yhdessä olivat vain kahdeskymmenes osa salaattipussillisen sisällöstä.

-Mitä sitten loppu oli, mies pähkäili. Pussin kyljessä sitä ei sanottu. Siispä hän päätti tutkia asiaa tarkemmin. Melko työlään etsinnän tuloksena isäukko löysi netistä pienen uutisen, jossa mainittiin, että salaatista suurin osa on pelkkää vettä.

Hän alkoi aprikoida, josko salaatissa oleva vesi oli sitä samaa, jota otetaan vesihanasta. Isäukon mieleen juolahti, ettei siinä ainakaan ole putkistosta irtoavia korroosioaineita,

Hän oli jostain lukenut, että ainakin kuumaan veteen jäämiä voi tulla mukana. Sillä perusteella hän päätteli, että ehkäpä ylimääriä irtoaa kylmäänkin veteen, jos ensin on juoksutettu kuumaa vettä. Miehen johtopäätös oli, että salaatissa oleva vesi on hyvä juttu. -Oliko nesteen uumenissa kalsiumia, siinä minulla on ratkaistava mysteeri isäukko mietti.    

Onnekas selviytyy epätietoisenakin.

Isäukko ei tuntenut ensimmäistäkään ravintoalan ammattilaista. Ainoastaan yhden, joka oli ollut töissä ravintolassa. Hänellä saattaisi olla aihetta koskevaa tietoa. Häntä isäukko ei kuitenkaan saanut kiinni. Tuttava oli virustaudin vuoksi matkustanut kesämökilleen ja jättänyt puhelimensa kotiin.

Työkaverillekin salaatissa olevan nesteen tarkka ainessisältö oli hepreaa.

Salaatissa olevan eliksiirin kemiallinen koostumus jäi isäukolle sillä kertaa salaisuudeksi. Siitä huolimatta isäukko uskoi vaikkapa siitä tehdyn terveysjuoman myönteisiin ominaisuuksiin. -Salaatista puhutaan niin paljon hyvää, ettei sen positiivisia terveysvaikutuksia kukaan epäile, kehui isäukko.  

Tosiseikan sisäistäminen on tie johonkin uuteen.

Elämäntavoissaan isäukko noudatti säntillisyyttä. Silti hän päätti tulevaisuudessa pitää parempaa huolta kaloreista. -Muuten paino karkaa käsistä, pohdiskeli isäukko.

Jatkossa isäukko päätti myös kiinnittää enemmän huomiota nauttimiensa ruoka-aineiden todellisiin sisältöihin.

Ei isäukko silti liikaa halua itseään orjuuttaa. -Mutustelun pitää tapahtua hyvällä mielin. Yksin tai hyvässä seurassa. Silloin ruoka sulaa rivakasti. Ja sen on laihduttajalle hyvä asia, sanoi isäukko.

 

Kirjoitti Eikku 

eikunpakina@gmail.com

 

 

 

 

 

 

VAAKA KAVERINA

Sovittaessaan vuosi sitten ostamiaan farkkuja päälleen isäukko oli jännittynyt. Mahtuivatko ne jalkaan ja mitä vaaka näytti?  Näitä isäukko pohti ja ryhtyi saman tien aprikoimaan vaa'an asemaa. 

-Ei kai vain vaa'asta ole tulossa minulle orjantappuraa, mies kyseli itseltään

Kevät oli alkamassa. Se oli vuodenaika, jolloin ikkunoista kaikki hyönteisten ulosteet näkyivät auringon vaikutuksesta harmittavan selvästi. Lumet ja jää olivat vetäytymässä tai jo sulaneet. Linnut pikkuhiljaa palailivat ulkomaan reissuiltaan. Ihmiset odottivat toiveikkaina lomien alkua.

Tuona vuodenaikana miehen ruumiinpaino herätti kysymyksiä. Onko paino karannut vaihteeksi käsistä? Samalla isäukolla kävi mielessä, josko muotitrendit olivat ajamassa hänen sovittamiensa vielä käyttökelpoisten housujen ohi. Toiveissa oli, että ne näyttäisivät ajan kulumisesta huolimatta edelleen hyviltä päällä.  

Pääsisi uusien ostamisesta, jos mahtuisivat, isäukko mielessään toivoi. Samalla hän tunsi lievää kiukkua ilmastomuutoksesta. 

-Jos minut on pakotettu ostamaan uuden farkut vain siksi, että ne ovat epämuodikkaat, on se järjetöntä, hän sadatteli äänettömästi.

Verukkeilla voi aina perustella tilapäistä notkahdusta painoasiossa.

Yhteiskunnallisten ongelmien kanssa yhtä aikaa mies kipuili painon mahdollisen nousun kanssa. -En ollut kiivennyt kuukauteen puntarin päälle. Olin petkuttanut itseäni. Minulla oli suruja. Vanha äitini oli kuollut. Tein hänen perunkirjoitustaan. Piti hoidella hautajaiset. Oli monenlaista muistettavaa.

Paljon tekemistä oli siis ollut. Vaaka oli jäänyt taka-alalle. Nyt väline oli taas palautettava arkeen.

Mutta se pelko. Pelko siitä, että paino oli taas enentynyt. Entä jos se onkin noussut huomattavasti yli toivepainoni, isäukko mietti. Kauhistuneen miehen mielessä kävi jopa luovuttaminen. -Jospa lakkaisin välittämästä siitä mitä pistän poskeeni. -Syön mitä haluan, ja milloin haluan. -Nautin elämästäni, isäukko pähkäili.

Totuus pienestäkin painonnoususta harmittaa laihduttavaa.

Ilta tuli ja isäukko pohdiskeli kylpyhuoneessa olevaa vaakaa. Koskaan hän ei kuitenkaan halunnut punnita itseään illalla. Kaikki päivän syöminen oli todennäköisesti vähän kasvattanut nesteen muodossa painoa.

-Punnitus on tehtävä aamulla puolipukeisena. Väärät lukemat tulevat puserosta, sukista ja muista vaatteista, jotka odottivat päälle laittoa pinossa pyykinpesukoneen päällä.  

Isäukko päätti tiukan elämäntilanteen jälkeen palata painon seurantaan maltillisesti. -Aluksi pidän pari syömättömyys iltaa. Sillä keinoin saan eliminoitua heti kärkeen pari sataa grammaa painosta. Jatko olisi helpompaa, mietti isäukko, joka jo hoikentumisen konkarina tiesi konstit.  

Vaaka oli menettänyt äidin poismenon aikana merkitystään. Se oli tavallaan helpotus. Kiitos äidin. Äitikin oli ollut viime vuosina hoikka. Tuskin kuitenkaan terveiden elämäntapojen vuoksi. Sairaudet häntä kuluttivat.

Näitä syvällisyyksiä läpi käydessään isäukko tuli ajatelleeksi, että vaa'alle nousu oli muodostunut hänelle rutiiniksi. Aamua ei voinut aloittaa tietämättä paljonko painoi. Mies astui joka kerta puntarille varovasti.

Vaaka oli vanhanaikainen. Siinä ei ollut diginäyttöä. Isäukon vaaka oli merkittävällä tavalla tekemisissä sen kanssa mitä kutsutaan ulkonäöksi.   

Tilanteen vaatima laite kouriintuntuvasti toistaa elämän raadollisuuden.

Puntarin pinta oli kiusallisesti hyvin heijastavaa metallia. Isäukko epäröi katsoa puntarin pinnassa näkyvää kuvaa, josta varomaton saattoi tahtomattaan huomata omat vatsamakkarat.

Mies heräsikin ajattelemaan sitä, kuinka totuudellinen tuo lattialla pienillä jaloilla seisova värkki oli. Se ei ajatellut, eikä sitä voinut ohjata. Aivan tarkaksikaan sitä ei voinut sanoa. Säätämällä sai liikautettua puntarin numerotaulua.

Useimmiten, tai tarkemmin joka kerta vaaka temppuili. Viisari harvoin pysähtyi haluttuun paikkaan. Sen sijaan yleensä vaaka näytti puoli kiloa miinusta tai plussaa. Heti seuraavan painalluksen jälkeen härveli saattoi pysähtyä oikealle kohdalle. Vaakaa piti kalibroida monta kertaa, kunnes se lopulta seisahtui osoittamaan kohtaa nolla kiloa.

Laihduttavalle vaa’an näytön temppuilu on tuskallista.

Ei aina tiennyt oliko muutaman päivän iltamurkinattomuus ollut hyödyllistä. Vaaka saattoi näyttää pahimmillaan lähes kilon verran väärin. Siitä seurasi vaihtoehtoisesti joko suuri ilo tai kurjuuden tunne.

Sellaiselle ihmisille, kuten isäukko oli, vaaka oli tarpeellinen. Silloin kun painoa oli pystynyt hallitsemaan hyvin, vaaka tuntui ystävältä. Sen sijaan, kuten nyt äidin poismenon aikaan, vaaka oli loitontunut isäukosta. Siihen ei uskaltanut nousta, isäukko totesi.  

Vaaka on hyvä väline olemassa.

Tieto puntarista edesauttoi isäukkoa pitämään painon siinä lukemassa, jonka hän itse oli arvioinut ikänsä ja pituutensa huomioon ottaen itselleen sopivimmaksi. Isäukon tavoitteen todentamisessa puntari oli oikein mainio apuväline.

Muutama päivä sitten isäukko taas päätti nousta vaa'alle. Hän pelkäsi kovasti sitä mitä tulisi näkemään. Lihomisen kammo laittoi hänet aprikoimaan edellisten viikkojen syömisiä.

Isäukko oli kuitenkin ennen puntariin nousua varmuuden vuoksi ollut kaksi iltaa syömättä. Toimenpiteellä hän halusi keventää puntariin astumisen aiheuttamaa jännitystä.  

Painonhallinta on jatkuvaa sinnittelyä.

Mies asetti toisen jalkateränsä varovasti puntarin päälle. Alkuvaiheessa vaaka ei luonnollisestikaan näyttänyt kuin muutaman kilon. Ei tietenkään, koska suurin osa hänen ruumiinpainostaan nojasi toisen jalan varassa lattiaan.   

Rohkeasti isäukko asetti toisenkin jalkansa puntarin pinnalle. Hän katsoi varovasti laitteen lukemaa. Oli veitsenterällä, ettei lukema ylittänyt isäukon sietorajaa. Numeroissa näkyi muutaman kilon nousu.  

Hämmentyneenä mies pohti mahdollisuutta, että paino olisi lipsahtanut ylöspäin vieläkin enemmän. Siinä tapauksessa isäukon ei olisi auttanut muu kuin karaista mielensä ja palata tiukkaan ruokavalioon heti. Tai viimeistään seuraavana päivänä.

Pahinta mitä olisi voinut tapahtua, olisi ollut se, että miehen hyvä tuuli olisi kadonnut tilapäisen painon nousun myötä.  

Henkinen kasvu liittyy hvväksynnän kokemiseen.

Edelleen painolukemiaan pohtiessaan isäukko kiitteli itseään siitä, ettei ollut päästänyt painoaan nousemaan liikaa. -Kohtuulliseen lisäkilojen määrään pystyy vaikuttamaan entisin, tutuin konstein, isäukko mietti.

Isäukko käsitti, että taas kerran elämäntilanne oli yhteydessä hänen hetkelliseen notkahdukseensa. Kiinnostus omaa painoa kohtaan oli olosuhteiden johdosta vaihtunut keskittymiseksi tärkeämpiin asioihin. Aamuisin hän sellaisina aikoina puki ylleen ne kaikkein löysimmät vaatteet. Eikä antanut puntarin orjuuttaa.

Hyväksyntä lihavampaa minuutta kohtaan kesti isäukolla tällä kertaa noin kuukauden päivät.

Lukemien huonontuminen ja painon lisääntyminen sai isäukon perusteellisemmin pohtimaan puntarin merkitystä. Hän jo tiesi, että viikonloppujen liialliset mässäilyt tekevät tehtävänsä. Ja, että vaaka sen sitten näyttää. Kun, jos viikonloppu laajeni koskemaan puolta viikosta, se ei ollut enää tarkoituksenmukaista, isäukko ajatteli.

Elämässä on hyvä olla vaa'an lukeman lisäksi muitakin merkityksiä.

Vaikkakin isäukko oli hyvillään jos tavoitteen mukainen painolukema oli säilynyt, häntä mietitytti myös päinvastainen tilanne. Elonpainon painuminen alle kohtuuden kertoi isäukolle jotain painon pudottamisen helppoudesta. -Varsinkin kun oli tullut tehtyä pitkiä ulkolenkkejä ja syötyä vähäkalorisia vaihtoehtoja, paino putosi kuin itsestään, isäukko pohdiskeli.  

Toisaalta isäukko myös kavahti alipainoa. Uhkaisiko nälkiintyminen? Saisinko minä tarpeeksi ravintoaineita, isäukko mietti. 

Ihmisyyttä ovat pulskat kaudet.

Ruumiinrakenteensa ansiosta isäukko hyvin pystyi oikein valituilla kamppeilla peittämään ilmaantuneet ylikilot. Ylileveä puvuntakki päällä ylipainoinen isäukkokin näytti heiveröiseltä.

Pukeutumisella isäukko oli joskus yrittänyt muuttaa kehonsa mittoja. Liian vaivalloisena hän oli luopunut yrityksistä. Hän lakkasi tekemästä itsestään toista kuin oli.

Terveiden elintapojensa ansiosta isäukko ei koskaan näyttänyt liian laihaksi laihduttaneelta luuviululta. Peilistä katsoi suoraryhtinen mies, jonka hiusten eloisuus oli palannut.  

Herkku on haaste laihtumista haluavalle.

Huolimatta herkutteluun liittyvistä vaaroista isäukko oli tulevaa viikonloppua varten hommannut kaappiinsa monenlaista mukavaa. 

Isäukko tiesi jo kokemuksesta, että viikonlopun mässäily tekee tehtävänsä. Nimittäin jos asian kanssa ei tee mitään ensimmäisen arkipäivän koittaessa ja vaihda lauantain pullaa perunaksi.

Maanantain koittaessa isäukko palasikin sisukkaasti vanhoihin hyviin tapoihinsa. Eikä hänen tarvinnut surkutella huonosti päälle mahtuvien vaatteiden kanssa, sillä ne mahtuivat.

Puntariin hän ei silti ihan heti uskaltanut katsoa.

 

 

 

Kirjoitti Eikku

eikunpakina@gmail.com

 

 

PUOLITUTUN VIISAUS

 

Isäukkoa mietitytti eräs kuulemansa, mieleen jäänyt näkemys. Erikoisen käsityksen oli sanonut puolituttu. Hän oli todennut, että -jos lihoo, niin on mistä laihduttaa.

-Se oli ajatuksia herättävästi ilmaistu, ajatteli isäukko.

Isäukko alkoi huvikseen pohdiskella tuon lauseen sisäistä tunnemerkitystä.

Ensi alkuun hän muisteli missä yhteydessä puolituttu oli nuo kiintoisat sanansa ilmoille päästänyt. Ajankohta ainakin oli ollut kesä.

Liiat kilot ovat sopiva, elämään kiinteästi kuuluva haaste, jonka kanssa kuuluukin mittelöidä.

Puolituttu ei aina jaksanut laihduttaa. Ei hänen tilanteensa haasteellinen ollut. Ainakaan hänen omasta mielestään. Ja sitä lähtökohtaa oli kunnioitettava.

Isäukon silmään puolitutulla menikin varsin hyvin. Oli uusi parisuhde, äskettäin hommattu kiva asunto ja hyviä ystäviä.

Painolukema olikin sitten hänellä se akilleen kantapää. Puolituttu puhuikin jatkuvasti painoon suoraan tai välillisesti liittyvistä asioista, kuten vaatetuksesta. -Pitää näyttää hyvältä shortseissa. Jokaiseen käsivarteen eivät sovi kaikenlaiset lyhythihaiset paidat. Lököttävät pitkikset ovat kauhistus. Tämänkaltaisia seikkoja puolituttu luetteloi yllättävän usein isäukon häntä nähtyä vaikkapa kadulla.  

Puolitutun kannalta oli onnekasta, että molempien tapa suhtautua ylipainoon oli sama. Molemmat näkivät liiat kilot sopivana elämään kiinteästi kuuluvana haasteena, jonka kanssa kuuluikin mittelöidä.

Puolituttu yritti kynsin hampain kerta toisensa jälkeen aloittaa hoikennuskuurin. Isäukon vastaisesti hänellä ei kuitenkaan ollut suunnitelmaa. Laihdutusaikeet jäivät hänellä yleensä aikomuksiksi ja niihin isäukko päätti nyt, puolituttua tarpeeksi monta kertaa asian tiimoilta kuultua, puuttua rivakasti.

Säännöllisyys on vähemmän hassu tapa pitää paino sopivana.

Isäukko oli jo niin rutinoitunut laihduttamisen kanssa, etteivät isommatkaan hankaluudet pysyvästi kyenneet horjuttamaan häntä.

Isäukon viikko kului ahertaessa työn ja tavanomaisten päivittäisten asioiden kimpussa. Perjantai-ilta alkoi tavalliseen tapaan viihteen merkeissä. Eikä se tarkoittanut sen kummempaa kuin, että mies salli itselleen asioita, joita hän ei suin surminkaan tekisi muulloin.

Keskiviikko oli ja pysyi isäukolla päivänä, johon hänelle olivat jo pysyvästi piirtyneet sellaiset tavanomaiset sanat, kuten: riittävästi terveellistä, mutta rajoitetusti. Samalla tavoin ne kuuluivat neljään muuhunkin arkipäivään.

Linja oli pitänyt isäukolla jo pitkään. Jos ote joskus heltisi, mikä on erittäin inhimillistä, systeemiin palaaminen onnistui mieheltä vallan mainiosti.

Mikäli jollain tietyllä hetkellä ei ole sen kummempaa harrastusta, voi hyvinkin aloittaa dieetin.

Painon ollessa juuri sopiva, tuskin kellään on tarvetta sen pudotukselle. Kutistukseen tähtäävällä on hyvä olla jotain mistä vähentää.

Strateginen kohta viikosta oli isäukolla loppuviikko. Puolituttu koki kaikki päivät viikossa haasteellisiksi kun piti aloittaa pudottaa ylimääräisiä kiloja.  

-Puolitututun on hyvä tietää laihduttamisen tosiasiat, arveli isäukko. Esimerkiksi, että ihminen lihoo vääjäämättä sellaisina päivinä, jolloin hän sallii itselleen kaiken mahdollisen mitä kaappi sisällään pitää. Pizzojen, makkaroiden, ranskalaisten, piiraiden, jäätelöiden ja vanukkaiden ahtamisella kontrolloimattomasti sisäänsä on seurauksia.

Sen sijaan, kun painon hallinta on linjassa, koko viikko merkitsee viikonlopun odottamista. Pääsyä herkkujen ääreen. 

Tämän kaiken tiesi laihduttamisen konkari, isäukko.

Tylsää elämäntilannetta oivallistaa kiinnostus alkaa säännellä syömisiään.

Puolituttu oli vanhan tapansa mukaisesti syönyt reippaasti koko viikon ajan. Tavallinen ahdistus painon noususta oli vaivannut häntä ikävästi kuten aina ennenkin. -Pistelin poskeeni makeaa ja suolaista palaa vatsan täydeltä. Minulla meni viikon aikana suusta alas yksi kokonainen kermapitko, pussillinen voipullia ja pari pussia liköörikonvehteja kaikkien muiden aterioiden lisäksi, puolituttu tilitti.

Työpäivänsä päättymisen kunniaksi hän oli ottanut tavaksi herkutella oikein olan takaa. -Kun tulee väsyneenä töistä kotiin, ravintosisältöjä ei kuulu miettiä, hän perusteli. Mainittakoon, että keskeiseksi merkiksi alkaneesta vapaa-ajasta nuorehkolla puolitutulla oli herkkujen lisäksi iltaisin muodostunut hyvästä televisio-ohjelmasta tai jonkin viihdesovelluksen ohjelmatarjonnasta, kuten elokuvasta tai sarjasta nauttiminen.  

Isäukosta tuo kaikki herkutteluun liittyvä puhe kuulosti tutulta. -Sitä se oli minullakin aiemmin, hän jutteli.

Jos viikon viimeisimmät päivät menevät rankan riutumisen merkeissä viikon aloitus on entistä haasteellisempaa.

Isäukko ei toimissaan koskaan eliminoinut syömiseen liittyviä mielihalujaan. Hän ei syönyt vain siksi, että piti syödä. Vain harvoin syöminen tuntui isäukosta tyhjänpäiväiseltä. Hän söi, koska piti ruuasta.

Puolituttu sen sijaan harrasti syömistä milloin tahansa. Silloinkin, kun hänellä ei oikeastaan tehnyt mieli mitään. Harmittihan se häntä luonnollisesti

Viisaalla ruokailijalla kiukku ei puske päälle, eikä asuinkumppanin kanssa tule yhteenottoja.

Isäukko torjui ajatuksen viikonlopusta vailla herkullista syötävää. Se merkitsi hänelle kurjistumista. Varsinkin jos koko työviikko olisi mennyt, ettei suuhun olisi tullut laitettua mitään hyvältä maistuvaa.

Ennen niin kivat radio-ohjelmat olisivat aivan varmasti tuntuneet kyllästyttäviltä. Miellyttävät kirjat olisivat vaikuttaneet latteilta ja kaverin puhelu ei olisi paljoa innostanut. Lisää vaikeusastetta herkuttomaan viikonloppuun olisivat varmasti tuoneet sattumalta nähdyt ja haistetut hyvän ruuan tuoksut ja muut pöperöt. Isäukon olisi ollut vaivalloista elää hyvinvoivana niin rajoittuneissa raameissa. Paluu vanhoihin, epäterveisiin ruokatapoihin olisi ollut lähellä.  

Kaikkea tietämäänsä hän nyt ryhtyi, opettaja kun oli, seikkaperäisesti selvittämään laihduttamisesta kiinnostuneelle puolitutulleen.

Puolituttu saikin aivan ensimmäiseksi totuudeksi kuulla sen tosiasian, että arkipäiviksi ei kannata varata yhtään mitään. Siis mitään sellaista, joka voisi horjuttaa päättäväisyyttä.

Hoikaksi pyrkiminen ei ole vain lihottavien ruokien karttamista. Se on uudenlainen asenne omaa syömistä kohtaan.

Meneillään olevaa viikkoa ajatellen isäukko oli ostanut kaikkea hyvin tavallista, kuten perunoita ja jauhelihaa. Totta kai niiden suosimiensa tuoreen salaatin ja tomaattien lisäksi. Niihin isäukolla ei ollut erityistä intohimoa liikasyömistä ajatellen. Toki hyvältä maistuvia perunoita isäukko saattoi joskus ottaa lisää lautaselleen.

Onneksi vähän suuremmastakaan kerralla syötyjen keitettyjen perunoiden tai vedellä huuhdeltujen kasvisten määrästä ei seuraa mitään sen kummempaa kuin ihan hyvä olo.

-Leveyttään ei voi kasvattaa pelkillä perunoilla. Rasva niiden rinnalla on se, joka saa kilot karttumaan. sanoi isäukko.

On hyvä lähtökohta pudottaa painoaan, jos näkee siitä olevan hyötyä.   

Kokemus laihduttavan osasta puuttuu, jos ei itse ole koskaan ollut ylipainoinen. Epätoivoisesti painoaan laskemaan yrittävä toinen tulisi huonosti ymmärretyksi, mietti isäukko.

Sitä olisi aivan ulkona siitä variaatiosta, joka liittyy laihduttamiseen. Ja siitä, kuinka kehon painolukemien laskiessa tunteet ryöpsähtelevät pintaan.

Juurtuneet tavatkin heittävät volttia. Puolitutulle oli onni, että vertainen, saman elänyt oli lähellä.

Puolitutun suustaan päästämä viisaus oli hyvin myönteisellä tavalla konkretisoitumassa.

Hänellä oli mistä laihduttaa.

Ja siinä isäukko oli päättänyt häntä auttaa.

 

Kirjoitti: Eikku

eikunpakina@gmail.com