UUTTA TOIVEIKKUUTTA

Kirjan tarina sijoittuu itään päin Suomea, ja se kertoo reilu kolmikymppisesta matkailualan opettajasta. Tarinan päähenkilö Pera palaa matkatöistä ja saa kauhukseen tietää, että hänen avopuolisonsa on löytänyt uuden suunnan elämälleen, ja se on toisenlainen kuin se, jollaisena Pera näkee heidän yhteisen tulevaisuutensa. Pera romahtaa ja hänen painonsa alkaa nousta. Toivoa pilkottaa, kun hän sattumalta, ajaessaan muualla opiskelevan tytärpuolensa luokse, kohtaa huoltoasemalla taianomaisen naisen, jonka kautta hän tutustuu somessa Luluun, josta on tuleva hänen ystävänsä ja matkakumppaninsa. 

Kirja on aitoa ilmaisua. Sen huumorilla höystetty tarina kertoo miehestä, joka onnistuu pääsemään takaisin jaloilleen, mutta se ei tapahtu sormia napsauttamalla. Monen mukaansa tempaavan käänteen kautta Pera saa stressin seurauksena ohenneet hiuksensa takaisin tuuheiksi ja painokilonsa normaalilukemiin. Ihmissuhteissa tapahtuu muutos, joka johtaa täysin uudenlaiseen elämäntilanteeseen. Kirjasta on tekeillä jatko-osa.  

Kommentteja:

"Tuli tunne,että näki sielunsa silmin sen tilanteen."

"Hahmot ovat hauskoja ja leppoisia."

"Sujuvaa tekstiä ja mielenkiintoinen."

"Tilanteisiin voi eläytyä."

"Utuinen, vaalea kansi on miellyttävä katsoa."

"Asiat kulkevat tyylikkäästi kohti rauhallista loppuratkaisua, josta lukijalle jää tyyni ja vapauttava jälkitunnelma."

"Luin kirjaa puoli kahteen asti yöllä."

Uutta toiveikkuutta -kirja tarjoaa ajattelun aihetta ja mukavaa ajankulua. Sen keskeisiä teemoja ovat onnistunut painon pudotus, matka, toiveikkuus, biologinen isä, muutto etelään, rakkaus ja eheytyminen. Kirja kertoo Perasta ja hänen elämän kolhuistaan, sekä pääsemisesta ystävien turvin takaisin jaloilleen. Keskeinen haaste Peralla on hänen on oma kroppansa ja painon vaihtelu elämäntilanteiden muuttuessa. Pera, joka sai nuoresta iästään huolimatta lempinimen isäukko, ei kuitenkaan jää paikoilleen odottamaan, että joku ratkaisisi ongelmat hänen puolestaan. Hän tarttuu toimeen ja pääsee kuiville. 

Kirja on esikoisteos ja se pohjautuu tälle sivustolle aiemmin kirjoittamiini isäukko -pakinoihin. Tekstejä syntyi niin paljon, että oli luontevaa tehdä niistä yhtenäinen tarina. Aloitin lisäämällä henkilöitä ja sijoittamalla heidät tiettyyn ympäristöön. Työ oli haasteellista koska pakina tyypiltään on erilainen kuin romaani, jossa ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa ja kukin elää omaa elämäänsä. Kaikesta huolimatta onnistuin ja sain ihan luettavan opuksen kokoon. Myös Books On Demandin palvelu oli myötämielistä ja uupumatta auttoi matkan varrella kun huomasin jo valmiissa versiossa kohtia, joita piti muuttaa. Kirjan nimi aiheutti pientä päänvaivaa. Kirjan alkuosa käsittelee päähenkilön paino-ongelmia, joiden kanssa hän joutuu kamppailemaan pitkään ja vaikka ote elämäntilanteen muuttuessa herpaantuu ajoittain, hän selviytyy kehollisesta haasteestaan lopulta kunnialla. Kirjan toinen puoli keskittyy isäukon perheessä tapahtuviin muutoksiin. Molempia yhdistävä nimi oli Uutta toiveikkuutta oli paikallaan myös koska kirja yleisestikin pyrkii ratkomaan ongelmia ei jumittumaan niihin. Kirjan kannen olen valinnut yhdessä perheenjäsenteni kanssa Books On Demandin graafikon suunnittelemien kansien joukosta. Päädyimme etelämaalaiseen vuorimaisemaan, koska se eniten vastasi kirjan juonta, jonka kehittymisessä matkustus etelään oli keskeisessä osassa. 

 

OTE KIRJASTA: 

LUKU 17

Aasen poissaoloja isäukon kosmetologikäynti ei harventanut, vaan päinvastoin hänestä tuntui kuin ne olisivat lisääntyneet.

Isäukko vietti päiväänsä sisällä, koska ilma oli huolimatta kesästä kolea, ja hän istahti huolettomasti vakiopaikalleen olohuoneeseen. Kodissa oli äskettäin hankittu älytelevisio, eikä kuvia enää tarvinnut tuijottaa pieneltä tietokoneen ruudulta. Uusi katselulaite oli entistä televisiota suurempi, joten kaikki mitä sen kautta näki, tuntui imaisevan katsojansa kulloiseenkin sisältöön, ja niin myös isäukon.

Erilaisten viihdykkeiden lisääntyessä isäukko alkoi yhä enemmän kiinnostua niiden tarjonnasta. Aase oli edelleen useimmat päivät ja illat kiinni töissään, joten yksinäistä aikaa jäi runsaasti ja hän sai itse valita, miten aikansa käytti. Keskeistä oli löytää sellaista ajankulua, joka ei sotkenut hänen syömäjärjestystään. Se ei saanut olla turhauttavaa eikä mielenkiinnotonta, jolloin lohtusyöminen ja vaivihkainen lihominen eliminoituivat. Parhaimmillaan videot ja filmit olivat isäukolle oivallista seuraa, jonka ääressä hän ruokaili arkisin kohtuudella ja herkutteli viikonloppuisin oikein urakalla. Tarjonta kaikessa oli runsasta, eikä mikään tuntunut niin oudolta, etteikö siihen olisi voinut huvikseen paneutua työpäivän jälkeen.

Kaukosäädin lepäsi valmiina tuolin reunalla. Tehtyään rukiisen voileivän, jonka päälle hän oli lisännyt läpinäkyvän kerroksen rasvaa, tomaattiviipaleita ja ohuen siivun juustoa, sekä kaadettuaan mukiin sitruunaista teetä hän palasi olohuoneeseen kantaen pientä tarjotinta, johon hän oli asetellut syötävänsä, jota oli juuri sopivasti. Kyse oli hänen itselleen tarkoin valitsemasta haukkapalasta, joka antoi hänelle virtaa kahdeksi tunniksi, päivälliseen asti. Isäukon elämäntapalinjauksessa kaikkea oli monipuolisesti, jolloin hänen juuri mutustelemansa välipalan jälkeen sen täydentämisen tarve pysyi poissa. Pieni hetki hiljaisuutta tuokion aluksi toimi kuin rukous, ja se latasi hänet seuraavaa hetkeä varten. Isäukko arvosti hiljaisuutta. Sen vuoksi televisio odotti vielä avaamistaan ja hän nautti tekemästään voileivästä äänien häiritsemättä. Ensin hän antoi mukissa olevan teensä jäähtyä sopivaksi ja laski sen sitten tuolin käsinojan päälle.

Isäukko oli mielissään kahdesta isokokoisesta nojatuolista, jotka Aase ja hän olivat yhdessä valinneet. Hän oli erityisen kiitollinen niiden leveistä käsinojista, jotka tarvittaessa toimittivat apupöydän virkaa. Tuolit olivat paksua kudosta ja ne olivat asukkaiden iloksi pysyneet lähes uuden veroisina huolimatta siitä, että niitä oli pitkään käytetty sekä istuimina että syömäalustoina. 

Mutustaessaan leipäänsä hän vaihtoi asentoa mukavampaan, mutta ilmeisesti hän puristi limppuaan huolimattomasti, ja se lensi lattialle samoin kuin kaikki muu, mikä oli irtonaisena sen päällä. Isäukko sadatteli, sillä voileipä makasi rasvapuoli alaspäin matolla ja juusto sekä tomaattisiivut olivat lennähtäneet kauemmas olohuoneen pöydän alle. Hän noukki kaiken pois ja vei biojätteisiin, sillä ajatus hiuksista leivän päällä sai hänet voimaan pahoin.

Isäukko meni takaisin keittiöön ja valmisti siellä uuden voileivän sekä palasi olohuoneeseen pitäen tiukasti kiinni teevadista. Sitten hän avasi tv-vastaanottimen. Kaukosäädin toisessa kädessään mies tuijotti ruutua odottamatta näkevänsä mitään ihmeempää, eikä hänellä toisaalta ollut edes erityistä mielikuvaa siitä, mitä hän katselisi. Niinpä hän tyytyi silmäilemään videopalvelusta edellisen käyntikertansa pohjalta valikoitunutta, esiin ilmestyvää tarjontaa. Kaikenlaisia sattumanvaraisesti latautuneita koosteita ruuanvalmistuksesta ja avaruuslennoista ilmestyi ruudulle.

Tuijoteltuaan aikansa eläviä kuvia isäukko sai eteensä yhä erilaisempia kertomuksia ja näkymiä, kun ihmiset eri puolilta maapalloa olivat julkaisseet filmejään muiden kurkisteltaviksi. Monen ikäisten ja useita kansallisuuksia edustavien omanlaisensa näkökulma raotti veräjää toisenlaiseen todellisuuteen. Välipalaa nauttivalle isäukolle tuosta maailmasta tuli hauska tapa viettää aikaa, ja iltapäivällä pieni rentoutuminen olikin paikallaan.

Hyvän fiiliksen maksimoimiseksi jokin outo ja uusi karkotti isäukon ajatuksista kaiken arkisen. Häntä koskettivat erityisesti vaaralle alttiiksi itsensä asettaneet ihmiset, jotka istuivat kapeilla vuoristoteillä täyteen ahdetuissa busseissa, hyppäsivät korkeiden rakennusten katoilta alas leijuntapuvun varassa ja vilistivät polkupyörillä vaikeilta näyttävissä paikoissa pitkin kapeita kaiteita.

Hänen selattuaan videoita jotain häntä erityisen kiinnostavaa tuli vastaan, sillä videon otsikossa puhuttiin reinkarnaatiosta. Isäukko otti kulauksen teetä ja haukkasi voileivästä. Leipä oli äkkiä syöty, mutta hänen nälkänsä ei ollut ohi, ja niinpä hän palasi keittiöön tekemään uutta samanlaista. Isäukon näkemyksen mukaan ruisleipä lihotti varsin huonosti, eikä hänen elämänsä hätkähtänyt siitä, jos hän joskus täydensi juuri ottamaansa, joten tuntematta syyllisyyttä hän lastasi samat ainekset toisenkin siivun päälle, mutta kolmannen hän katsoi liialliseksi.

Reinkarnaatiovideolla pikkupoika väitti olleensa edellisessä elämässään kuuluisa näyttelijä. Vahvasti jalat maan pinnalla seisova isäukko jäi pohtimaan katselemaansa ja istuutui takaisin tuolille. Juotuaan juomansa loppuun isäukko kelasi taaksepäin filmiä, jonka kuvattu otos kesti viisitoista minuuttia. Kun pojalle näytettiin lehdessä olevaa kuvaa edesmenneestä naisesta, jolla oli punaiset hiukset, poika kertoi äidilleen, että hän on kuvassa oleva ihminen. Isäukon teki mieli vielä kolmattakin juustoleipää, vaikka hyvä filmikin yksin riitti, ja hän uppoutui uudelleen poikaan, jonka molempia vanhempia oli haastateltu lyhyesti. Pojan isä ja äiti olivat nauhoittaneet videon, kun poika oli ollut muutaman vuoden ikäinen, jolloin hän vielä muisti eläneensä naisen kehossa. Toisin kuin nykyinen nuori aikuinen, joka oli unohtanut edellisen elämänsä.

Isäukko pysäytti filmin ja ylensyönnin riskilläkin hän hakisi vielä yhden voileivän, sillä kun otoksen kylkeen lisäsi pureskeltavaa, tuokion vaikutus vahvistui. Hän palasi keittiöön ja kaivoi ruisleipäpussin takaisin pöydälle ja lokerohyllystä rasvarasian sekä laatikosta veitsen ja voiteli ottamansa viipaleen. Saatuaan kaiken valmiiksi hän palasi takaisin olohuoneeseen ja jatkoi keskeyttämänsä filmin katselua tuntien leivästään lievää syyllisyyttä. Hän muisti hämärästi nähneensä jossain elokuvassa näyttelijän, josta poika puhui. Siinä vielä tenavaikäinen nassikka muisti yksityiskohtia siitä kodista, jossa hän oli edellisessä elämässään asunut. Välillä nauhalla vilahti kuva pojan mainitsemasta punatukkaisesta näyttelijästä.

Neljättä voileipää isäukko ei enää hakenut, ja filmin loputtua hän vei astiat keittiöön ja tiskasi ne käsin ja asetteli leikkuulautaa vasten kuivumaan. Isäukko oli erityisen bakteerikammoinen, ja siksipä puolison tapa, jossa hän laittoi astian masiinaan, jos siihen oli kerrankin koskettu, miellytti häntä, eikä hänen tarvinnut pelätä, että olisi vahingossa voidellut purtavansa juuri raakaan lihaan kosketulla veitsellä.

Palattuaan keskeyttämänsä filmin pariin isäukko muisti hämärästi kuulleensa pojasta aiemmin. Leivän jälkimaku suussaan hän käveli taas keittiöön, ja nollatakseen päivänsä kunnolla hän otti jääkaapin alalokerossa olevasta pussista muutaman rouskuteltavan käteensä. Ruuasta nauttimisen jatkumoon sopivat pikkuporkkanat mainiosti, koska ne eivät nostaneet painoa.

Opittuaan laihduttamisen niksit hän tuskin koskaan koki sellaista vajetta, joka olisi edellyttänyt juuri murkinoidun täydentämistä jollain vähemmän hyödyllisellä. Jokainen isäukon nielemä ruokahippu sisälsi jotain sellaista, jota hänen kroppansa tarvitsi. Ruualle persona hän iloitsi jo etukäteen porkkanaa jyystäessään niistä kahdesta syömättä olevasta annoksesta, jotka hän laihduttajana sai vielä kuluvan päivän edetessä nauttia. Toinen niistä oli päivällinen ja toinen iltapala.

Pureskeltuaan juureksensa, joka ilahduttavalla tavalla täytti hänen vatsansa aiheuttamatta sille minkäänlaisia ikäviä oireiluja, ja kun hän oli katsonut filmin pariin kertaan, hän läpivalaisi lyhyesti mielessään jääkaapin sisältöä ja asetteli siellä olevista tarvikkeista muistinvaraisesti lautaselle sellaisia, joista syntyi ehjä kokonaisuus. Isäukon ei suuremmin tarvinnut vaivata päätään sillä, mitä hän illansuussa Aasen kanssa söisi, jos puoliso tulisi ajoissa töistä kotiin. Keitettyjä perunoita oli kattilassa, ja sen kylkeen kannatti lisätä jotain proteiinipitoista, kuten jauhelihapihvi, sekä jotain tuoretta, kuten naurisraastetta, isäukko pähkäili.

Videon kertomus kiehtoi häntä, ja lapsen selonteko oli siinä määrin tenhoava, ettei sitä voinut sormia napsauttamalla kuitata, ja pieneksi hetkeksi hän unohti kaiken, mikä kuului vatsan täyttöön. Ehkä pojasta voisi haastella jonkun toisen, samoista asioista kiinnostuneen kanssa, isäukko pohdiskeli. Saattoihan hän ollakin elänyt edesmenneenä näyttelijänä. Tai sitten hänen perimäänsä oli jäänyt jotakin, joka putkahti hänen päähänsä iän ollessa vähäinen eikä minkäänlaisia suodattimia ajatusten valikoitumiseksi ollut ehtinyt muodostua. Poika oli myös voinut kuulla siitä joltain, ja jos pojalla oli vahva mielikuvitus, hän oli saattanut mieltää itsensä osaksi kuulemaansa tarinaa, jolloin se oli alkanut elää uutta elämää hänen päässään, ja sitten poika oli alkanut leikkiä olevansa kuuluisa henkilö. Totuus jäi selvittämättä, mutta hyöty isäukolle oli sen voima toimia mainiona keinona saada luppoaika tuntumaan rennolta ja ruoka maistumaan hyvältä.

Ajan kuluessa isäukko oppi noudattamaan elämäntavoissaan kurinalaisuutta ja hänen oli helppoa olla syömättä illalla ja siirtää herkuttelut viikonloppuun. Vakiintuneet menettelytavat tekivät hänen elämästään tasapainoisempaa kuin jos hän olisi mutustellut mitä vain ja milloin sattuu.

Ennen kuin isäukko iltapäivällä siirtyi kirjoituspöytänsä ääreen, hän tarvitsi breikin sohvalla istumisesta. Välipala oli pysynyt joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta samana, eikä hän päästänyt leivän lisäksi siihen tarvittavia muita aineksia, kuten punaisia vihannestomaatteja ja hyvälaatuista pikkelssiä, loppumaan. Vilkaistuaan jääkaappiin, jossa ei ollut kuin pari tomaatin puolikasta ja lähes tyhjäksi puristettu pikkelssiputki, hän viskasi repun selkäänsä ja käveli ostamaan puuttuvia tarvikkeita. Lähin myymälä oli kilometrin päässä, ja isäukko katsoi turhaksi tuhlata bensaa, kun samalla pystyi tekemään vetreyttävän ulkolenkin. Kropan tuuletus oli paikallaan, ennen kuin hän alkaisi selata tietokoneeltaan jotain kiinnostavaa.

...jtk kirjassa Uutta toiveikkuutta.

 Kirjan julkaisija: Bod